Berliinin suomalainen kielikoulu

Berliinin suomalainen kielikoulu eli ”Suomi-koulu” on vuonna 1978 perustettu saksansuomalaisten lasten ja nuorten oma kielikoulu. Suomi-koulu tarjoaa lapsille ja nuorille suomen kielen ja kulttuurin opetusta ja tarjoaa mahdollisuuden käyttää suomen kieltä muidenkin ulkosuomalaisten lasten kanssa. Koulun ympärille on muodostunut tiivis suomalainen yhteisö, johon kaikki perheet ovat tervetulleita.

Yhdistyksen toiminta

Suomi-koulun arkea pyörittävät johtokunta ja opettajat. Opettajat ovat vastuussa opetuksesta ja saavat siitä palkkion. Toimintaa pyörittää johtokunta, jonka jäsenet ovat vapaaehtoisia Suomi-koululaisten vanhempia.

Johtokuntaan valitaan uusia jäseniä vuosikokouksissa, jotka pidetään aina kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Johtokunnassa on yhteensä 9 jäsentä ja 2 varajäsentä ja heidät valitaan kahden vuoden toimikaudeksi niin, että noin puolet jäsenistä vaihtuu vuosittain.

Jokaisen jäsenperheen tulisi mahdollisuuksien mukaan vuorollaan osallistua Suomi-koulun toimintaan myös johtokunnan jäsenenä toimien. Tehtävässä ei tarvita välttämättä aiempaa kokemusta eikä edes vahvaa saksan kielen taitoa. Jokaiselle löydetään kyllä sopiva tehtävä ja sopivasti jakamalla saadaan asiat hoidettua niin, ettei kenenkään taakka kerry liian suureksi.

Toiminnan pyörittämiseen kuuluu siis kaikki mahdollinen ja mahdoton: tilojen vuokraus, opettajien rekrytointi, ryhmäjaot, rahoituksen hankkiminen, opettajien palkkioiden maksaminen, kulttuuritarjonnan järjestäminen, verkkosivun ylläpito, tiedotus, todistusten kirjoittaminen yms. Tekemistä on niin paljon kuin vaan tehdä ehtii, mutta toisaalta kenenkään ei odoteta töiden ja lasten lisäksi asettamaan johtokuntaa ykkösprioriteetiksi. 

Toiminnan rahoitus

Suomi-koulu on voittoa tavoittelematon yhdistys. Rahoituksesta noin puolet tai lähes kaksi kolmasosaa saadaan Suomesta, Suomi-seuran kautta Suomen valtiolta. Muuten rahoitus kerätään kokoon osittain lukuvuosi- ja jäsenmaksuilla, ja osittain tapahtumatuotoilla.

Tapahtumatuloista suurin osa saadaan joulumyyjäisistä, jotka on tavallisesti järjestetty yhdessä Suomi-keskuksen ja suomalaisen seurakunnan kanssa. Lisäksi Suomi-koulu on yleensä järjestänyt keskuksen pihalla syys- ja kevätkirppiksen, joissa on pyöritetty myös kahvilaa ja loimulohipistettä.

Tapahtumien järjestämiseen toivotaan aina kaikkien perheiden panosta. Joulumyyjäisiä varten suunnitellaan ja tehdään myytäviä tuotteita läpi vuoden, joten jos osaat askarrella, neuloa, virkata, huovuttaa, ommella, veistää tai tehdä muita käsitöitä, niin ota yhteyttä (jouluaskartelut@suomi-koulu.de). Ennen tapahtumia vanhempien joukosta haetaan aina myös ahkeria leipojia, lohen loimuttajia ja myyntivuorolaisia. Olemme aina avoimia myös muunlaiselle varainhankintatoiminnalle, eli jos teillä on ideoita, niin ottakaa yhteyttä!

liput

Toimintasuunnitelma

Yhdistyksen säännöt