Suomi-koulun perheleiri

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään taas supersuosittu Suomi-koulun perheleiri. Perheleiri on tarkoitettu Suomi-koulun oppilasperheille: myös oppilaiden pienemmät sisarukset ovat tervetulleita (ja vähintään yksi huoltaja). 

Perheleiri alkaa lauantaina 27.5.2023 klo 10 ja päättyy puolilta päivin seuraavana päivänä. 

Leiripaikka on aiemmilta vuosilta tuttu Schullandheim Blumenfisch, kivenheiton päässä Wannseen S-Bahn asemalta. 

Osallistumismaksu (sis. lounas, välipala, iltapala, yöpyminen ja aamupala) 

-3-12 vuotiaille 27€, sitä vanhemmille 30€. (paikat yöpymisellä ovat jo täynnä)

-päivävieraille 20€

Luvassa on lapsille – ja aikuisillekin – monipuolista puuhaa kädentaitojen, eläintarinoiden, kamppailulajien ja pihaleikkien parissa. Illansuussa paistellaan oman maun mukaan makkaroita ja makkarankorvikkeita, laitetaan jalalla koreaksi kellaridiskossa ja yöllä tuhistaan yläkerran makuusaleissa. Sunnuntain puolella kisaillaan vielä esteradalla omilla, itsetehdyillä keppihevosilla, –yksisarvisilla tai DINOSAURUKSILLA!

Leirille tulee ohjaajaksi Suomi-koulusta tuttuja opettajia, sekä kamppailulajeja kouluikäisille opettamaan monille tutut Hannu ja Katri Hagelberg. Tarkka ohjelma räätälöidään ilmoittautuneiden ikäjakauman mukaan kaikille osallistujille sopivaksi.