Joulumyyjäiset 2016

Suomi-koulun jokavuotinen ja tärkein talkootapahtuma, joulumyyjäiset, pidetään tänä vuonna 19.-20.11. Järjestämme myyjäiset yhdessä Suomi Keskuksen ja sen kaikkien yhteistyökumppanien kanssa sekä Keskuksen sisätiloissa että sisäpihalla. Kävijämäärä tapahtumassa on viime vuosina ollut noin 4000 henkilöä/viikonloppu, eli ihan pienestä tapahtumasta ei ole kyse!

Suomi-koulun oma myyjäishuone on Keskuksen 3. kerroksessa, jossa myytävistä käsitöistä, askarteluista, leivonnaisista ja muista tuotteista saatava tuotto on elintärkeä osa Suomi-koulun toiminnan rahoitusta! Oman myyntihuoneemme pyörittämisen lisäksi toimitamme leivonnaisia yhteiseen myyjäiskahvilaamme.

Miten voi osallistua?

Tänä vuonna perheet voivat osallistua myyjäisten toteuttamiseen aiempaa monipuolisemmin, kun valittavana on useampia pienempiä työtehtäviä, joista osan voi suorittaa jo hyvissä ajoin etukäteen. Kun jokainen Suomi-koulun perhe panostaa vähintään 2-3 eri tavalla myyjäisten toteuttamiseen, tulee myyjäisistä takuuvarma menestys!

Käsityöt ja askartelut

Käsitöitä ja askarteluja voi tehdä joko kotona itsenäisesti tai lauantain koulupäivien aikana askartelutalkoissa:
1.10. (puuhelmitähdet ja heijastinruusukkeet),
8.10. (huovutetut nuket ja paperienkelit),
5.11. (huopaenkelit ja joulukortit) sekä
12.11. (käsitöiden ja askartelujen viimeistely).

Kotona tehtäviä askarteluja varten voi lauantaina 1.10. lunastaa koululta mukaan paketin, jossa on tarvikkeet ja ohjeet noin 60-90 minuutin askartelu- tai käsityötä varten. Valmiit työt palautetaan viimeistään lauantaina 5.11.

Kiinnostaisiko neulominen, virkkaaminen tai jonkin muun käsityön tai askartelutyön tekeminen? Ota yhteyttä askarteluvastaava Pauliinaan (askartelu@suomi-koulu.de).

Leivonta

Suomi-koulun omassa myyntihuoneessa tarvitaan suuret määrät tuoreita (samana tai enintään edellisenä päivänä leivottuja) korvapuusteja kumpanakin myyjäispäivänä! Korvapuustit ovat ikisuosikki myyjäisissä ja ne tuppaavat AINA loppumaan kesken! Ehtisitkö sinä leipoa ainakin parikymmentä korvapuustia myyjäisviikonloppuna? Vai leivotko mieluummin jotakin ihan muuta jo vaikka viikkoa aiemmin ja tuot pakkasen kautta kulkeneet leivonnaiset myyjäiskahvilaan?
Ota leivonta-asioissa yhteyttä Hannaan (leivonta@suomi-koulu.de).

Joulusinappi

Koulu on perinteisesti tehnyt myyjäisiin joulusinappia. Kuka haluaisi tehdä myyjäisviikolla tätä erittäin suosittua joulusinappia? Perinteinen resepti, purkit ja sinappijauhe ovat jo valmiina – lisätietoja Hannalta (leivonta@suomi-koulu.de).

Myyntivuorot myyjäispäivinä

Myyjäispäivinä Suomi-koulun omaan myyntihuoneeseen tarvitaan useita vanhempia eri työvuoroihin. Myyntivuoro- ja järjestelyasioissa yhteyttä voi ottaa Virpiin (myynti@suomi-koulu.de).

Lohipiste

Myös lohen loimuttamiseen ja myyntiin tarvitaan apua. Yhteydenotot Tarjaan (savukala@suomi-koulu.de).

Alkujärjestelyt ja loppusiivous

Jos perheellänne on myyjäisviikonloppuna muita menoja, eikä osallistumismahdollisuutta varsinaisiin myyjäisiin ole, voi kantaa kortensa kekoon myös osallistumalla joko myyjäishuoneen alkujärjestelyihin torstaina 17.11. tai perjantaina 18.11. kello 10-16 tai myyjäisten loppusiivoukseen maanantaina 21.11. kello 11 – 18 välisenä aikana. Myyjäisten jälkeen Keskuksella on suuri määrä pöytiä, tuoleja, koristeita jne., joiden kantamisessa jokainen lisäkäsi on tarpeen! Alkujärjestelyjä ja loppusiivousta koskevissa asioissa voi yhteyttä ottaa Satuun (satu.huiskonen@hotmail.com).

Ilmoittaudu tästä joulumyyjäisiin